Kaksi kirjaa

Väikkäriblogin edellisestä päivityksestä onkin vierähtänyt jo melkein vuosi, joten lienee tälläkin foorumilla syytä kertoa, että homma on edelleen prosessissa, vaikkei se välttämättä olekaan edennyt ihan suunnitelmien mukaan. Suunnitelmahan oli se, että syksystä 2010 alkaen olisin voinut keskittyä melkein kokonaan väitöskirjan tekoon syyskuun alussa alkaneessa tutkimushankkeessa, mutta ilmeisesti minua suuremmat voimat olivat päättäneet toisin, sillä matkaan on tullut kaikenlaisia mutkia odotettua suuremman opetus- ja hallintokuorman muodossa. Ensi lukuvuonna en aio kuitenkaan oikeasti opettaa yhtään mitään, joten toiveita tutkimuksen etenemisestäkin on.

En minä kuitenkaan ole täysin laakereillani levännyt väitöskirjan vääntämisenkään suhteen. Itse asiassa olen omasta mielestäni edennyt siinä ihan kohtalaisestikin, vaikkei valmista tekstiä vielä kamalasti olekaan. Eteneminen on nimittäin ollut ennen kaikkea työn suunnittelemista ja rajaamista ja siihen liittyvän lähteistön hakemista.

Ehkä kaikkein tärkein tulos, jonka olen tähän mennessä saavuttanut, on se, että päätinkin jakaa hieman sinne tänne sinkoilleen tutkimukseni selkeästi kahteen osaan: tavoitteena olisi jollakin aikataululla kirjoittaa sekä tietojärjestelmätieteen että liikuntasosiologian väitöskirja. Tietojärjestelmätieteen väitöskirjassa on kyse kauppatieteellisestä tutkimuksesta, joka rakentuu palvelukeskeisen liiketoimintalogiikan ja persuasiivisen teknologian ympärille, liikuntasosiologian väitöstutkimuksessa samaa teemaa olisi sitten tarkoitus katsella nimenomaan selvittämällä niitä merkityksiä, joita käyttäjät käyttämilleen liikuntateknologiatuotteille antavat. Ensimmäisen tuotoksen (eli sen tietojärjestelmätieteen väitöskirjan) olisi tarkoitus edelleen olla monografia, ja toisen väitöskirjan toivon syntyvän pikkuhiljaa ensimmäisen jälkeen nippuväitöskirjana.

Minulla on ollut hieman vaikeuksia päättää, kannattaako näitä mestariteoksia kirjoittaa kotona vai työpaikalla. Kotona kirjoittaessa homman voi aikatauluttaa vapaammin ja työskentelyssä on muutenkin paljon enemmän vapauksia kuin työpaikalla istuessa. Toisaalta on niinkin, ettei esimerkiksi kaikki lähdemateriaali mitenkään mahdu kaksiooni siten, ettei se alkaisi jossain vaiheessa olla tiellä ja ärsyttää. Ehkä kaikkein tärkein työpaikan puolesta tähän saakka puhunut tekijä on kuitenkin jonkinsorttinen sosiaalisuuteni: esimerkiksi jokapäiväinen lounastauko kollegojen kanssa on aika oleellinen osa päivää, samoin kaikki se muu vuorovaikutus, jota töissä on tarjolla.

Toisaalta olen huomannut sen, että kotona tulee monesti oikeasti saatua aikaan paljon enemmän kuin töissä, jossa toisaalta on viime aikoina joutunut istumaan aika paljon niiden muidenkin hommien takia. Olenkin nyt päätymässä järjestelyyn, jossa jaan työnteon selvästi etätyön ja työpaikan välillä esimerkiksi suhteessa 2:3 - siis kaksi päivää kotona etätöissä ja kolme päivää ihan työpaikalla viikkoa kohti. Tämän pitäisi onnistuakin riittävällä etukäteissuunnittelulla, joka toivottavasti varmistaa, että kotiin tulee otettua mukaan ne oikeat tavarat, joita kulloinkin kirjoittamiseen tarvitaan. Ja lounasongelman voi ratkaista sopivaan kohtaan sijoitetulla tauolla: työpaikalle ei ole rantatietä matkaa onneksi kuin pari kilometriä, joten lounaalle voi ihan hyvin pistäytyä vaikka kävelemällä. Tämä on järkevää senkin vuoksi, että pieni liikuskelu saa tutkimusten mukaan päänkin toimimaan rivakammin.

Kyllä tästä vielä hyvä tulee ja näillä mennään. Jatkossa pitää pitää vain huolta siitä, että niille etätyöpäiville ei siunaannu mitään tyhjänpäiväisiä palavereja, joihin pitäisi hinautua paikalle. Jatkan suunnittelua ja ehkä myös sitä itse tekemistäkin.