Silpputyötä ja prokrastinaatiota

Väikkäriblogin viimeisestä päivityksestä on taas vierähtänyt suunnilleen neljännesvuosi, joten lienee syytä raportoida, missä mennään. Taaskaan kaikki ei ole mennyt niin kuin Strömsössä, mutta homma on kyllä onneksi edennyt.

Ehkä oleellisin mainitsemisen arvoinen asia on se, että olen alkanut oikeasti valmistella väitöskirjan empiirisen osuuden aineiston keruuta ja osittain jopa kerätäkin aineistoa. Oman työni merkittävin aineisto muodostuu erilaisten liikkujien haastatteluista, jotka aion suorittaa tulevana syksynä. Tätä varten olen käynnistänyt esikyselyn, johon vastanneiden joukosta valitsen haastateltavani. Aion pyrkiä haastateltavienkin valinnassa ositettuun otantaan tiettyjen muuttujien suhteen, joten potentiaalisia haastateltavia tarvitaan vielä melko paljon. Ennen varsinaista haastattelu-urakkaa aion toteuttaa ainakin pari pilottihaastattelua, joiden uhrit ovat jo kutakuinkin selvillä. Alunperin ajattelin, että saisin pilottihaastattelu toteutettua jo kesäkuun alussa, mutta nyt näyttää siltä, että ne pitää lykätä elokuun alkuun: aikataulu on hieman heittänyt ihan tässä viime aikoinakin.

Aikataulua ovat sotkeneet taas muut työt, joita voisi kuvata vaikka silpputöiksi. Silpputyöhän tarkoittaa oikeasti työtä, joka on vähän kuin pätkätyötä, mutta jossa yksittäiset työjaksot ovat vielä pätkätyötäkin lyhyempiä, lyhimmillään vain muutamia tunteja. Oma työnikin on viime aikoina ollut ajoittain vähän tuollaista silppua - vaikkakin koko ajan saman työnantajan palveluksessa. Meillä ollaan uudistettu opetussuunnitelmia ja laadittu opetusohjelmia, ja niihin liittyen minullekin on napsahtanut nakki melko usein - varsinkin, kun näitä meillä toteutettuja uudistus- ja laadintaprosesseja ei hyvällä tahdollakaan voi kuvailla oikein sujuviksi, tyylikkäiksi ja tehokkaiksi. Lisäksi "aiemman elämän" eli opetuksen ja gradujen ohjaukset laineita on ollut havaittavissa nykyisissäkin hommissa.

Riittävä määrä tällaista silppua on omiaan syömään voimia ja intoa aika raskaastikin. Olenkin huomannut kärsiväni ainakin jossain määrin prokrastinaatiosta: tiedän kyllä ihan tasan tarkkaan, mitä pitäisi tehdä, mutta jotenkin koneesta ei vain kerta kaikkiaan löydy niin paljon tehoa, että sen tekemisen saisi alkuun - puhumattakaan lopusta. Olenkin taas ajautunut vähän sijaistoiminnan pariin eli kehittämään työskentelyolosuhteita: olen päivittänyt kotona tietokonetta, koeistunut kolmea eri työtuolia ja säädellyt työpöytien asentoa ja korkeutta vaikka miten päin. Tämän sijaistoimintojen sarjan tuloksena olen nyt vakuuttunut ainakin siitä, ettei väitöskirjan synty jää ainakaan fyysisestä työympäristöstä kiinni: se on kunnossa sekä kotona että yliopistolla. Paitsi, että kotona on esimerkiksi juuri nyt kamalan kuuma. Mutta se on käsittääkseni nopeasti ohimenevä ilmiö.

Kevään aikana olemme jo keränneet aineistoa liikuntateknologiatoimialan yrityksistä. Muutama tunti haastatteluita on jo purkissa ja siististi litteroituina, ja ainakin tällä hetkellä näyttää, että jopa niistä saattaisi irrota jotain tuloksen tynkää. Minulla vain tuntuisi olevan hieman turhan korkea rima sen suhteen, mitä ryhdyn raportoimaan: jotenkin tuntuu, että kun paperia ryhtyy kirjoittamaan, siinä pitäisi olla jo vähintään jokin tieteellinen läpimurto. Toisaalta kun sitten katsoo, millaisia papereita maailmassa julkaistaan, niin eihän niitä läpimurtoja ihan joka paperissa kuitenkaan ole...

Seuraava pohdinnan arvoinen asia olisi se, miten viettää kesä. Minullahan on virallisesti ihan normaali kesäloma, mutta toisaalta on niinkin, että jos jättäisi kesällä lomailun hieman vähemmälle ja keskittyisi tieteen tekoon, tulostakin saattaisi syntyä. Aikoinaan lisensiaatintyöni syntyi nimenomaan suunnilleen yhden kesän aikana: ensin kesäkuun ajelin Suomea ristiin rastiin haastattelemassa ja sitten heinä- ja elokuun päivät istuin ja kirjoitin. Nyt olen harkinnut sitä, että käyttäisin kesää kirjoittamiseen sen verran, että saisin teoriaosuuteni version 0.9 suunnilleen valmiiksi. Toisaalta se olisi varmasti fiksua prosessin sujuvan etenemisen kannalta sitten syksyllä, mutta toisaalta ajatus viiden viikon vetelehtimisestä ruotsalaisdekkareiden kanssa kiehtoo sekin mieltä. Saa nyt nähdä...

Kaksi kirjaa

Väikkäriblogin edellisestä päivityksestä onkin vierähtänyt jo melkein vuosi, joten lienee tälläkin foorumilla syytä kertoa, että homma on edelleen prosessissa, vaikkei se välttämättä olekaan edennyt ihan suunnitelmien mukaan. Suunnitelmahan oli se, että syksystä 2010 alkaen olisin voinut keskittyä melkein kokonaan väitöskirjan tekoon syyskuun alussa alkaneessa tutkimushankkeessa, mutta ilmeisesti minua suuremmat voimat olivat päättäneet toisin, sillä matkaan on tullut kaikenlaisia mutkia odotettua suuremman opetus- ja hallintokuorman muodossa. Ensi lukuvuonna en aio kuitenkaan oikeasti opettaa yhtään mitään, joten toiveita tutkimuksen etenemisestäkin on.

En minä kuitenkaan ole täysin laakereillani levännyt väitöskirjan vääntämisenkään suhteen. Itse asiassa olen omasta mielestäni edennyt siinä ihan kohtalaisestikin, vaikkei valmista tekstiä vielä kamalasti olekaan. Eteneminen on nimittäin ollut ennen kaikkea työn suunnittelemista ja rajaamista ja siihen liittyvän lähteistön hakemista.

Ehkä kaikkein tärkein tulos, jonka olen tähän mennessä saavuttanut, on se, että päätinkin jakaa hieman sinne tänne sinkoilleen tutkimukseni selkeästi kahteen osaan: tavoitteena olisi jollakin aikataululla kirjoittaa sekä tietojärjestelmätieteen että liikuntasosiologian väitöskirja. Tietojärjestelmätieteen väitöskirjassa on kyse kauppatieteellisestä tutkimuksesta, joka rakentuu palvelukeskeisen liiketoimintalogiikan ja persuasiivisen teknologian ympärille, liikuntasosiologian väitöstutkimuksessa samaa teemaa olisi sitten tarkoitus katsella nimenomaan selvittämällä niitä merkityksiä, joita käyttäjät käyttämilleen liikuntateknologiatuotteille antavat. Ensimmäisen tuotoksen (eli sen tietojärjestelmätieteen väitöskirjan) olisi tarkoitus edelleen olla monografia, ja toisen väitöskirjan toivon syntyvän pikkuhiljaa ensimmäisen jälkeen nippuväitöskirjana.

Minulla on ollut hieman vaikeuksia päättää, kannattaako näitä mestariteoksia kirjoittaa kotona vai työpaikalla. Kotona kirjoittaessa homman voi aikatauluttaa vapaammin ja työskentelyssä on muutenkin paljon enemmän vapauksia kuin työpaikalla istuessa. Toisaalta on niinkin, ettei esimerkiksi kaikki lähdemateriaali mitenkään mahdu kaksiooni siten, ettei se alkaisi jossain vaiheessa olla tiellä ja ärsyttää. Ehkä kaikkein tärkein työpaikan puolesta tähän saakka puhunut tekijä on kuitenkin jonkinsorttinen sosiaalisuuteni: esimerkiksi jokapäiväinen lounastauko kollegojen kanssa on aika oleellinen osa päivää, samoin kaikki se muu vuorovaikutus, jota töissä on tarjolla.

Toisaalta olen huomannut sen, että kotona tulee monesti oikeasti saatua aikaan paljon enemmän kuin töissä, jossa toisaalta on viime aikoina joutunut istumaan aika paljon niiden muidenkin hommien takia. Olenkin nyt päätymässä järjestelyyn, jossa jaan työnteon selvästi etätyön ja työpaikan välillä esimerkiksi suhteessa 2:3 - siis kaksi päivää kotona etätöissä ja kolme päivää ihan työpaikalla viikkoa kohti. Tämän pitäisi onnistuakin riittävällä etukäteissuunnittelulla, joka toivottavasti varmistaa, että kotiin tulee otettua mukaan ne oikeat tavarat, joita kulloinkin kirjoittamiseen tarvitaan. Ja lounasongelman voi ratkaista sopivaan kohtaan sijoitetulla tauolla: työpaikalle ei ole rantatietä matkaa onneksi kuin pari kilometriä, joten lounaalle voi ihan hyvin pistäytyä vaikka kävelemällä. Tämä on järkevää senkin vuoksi, että pieni liikuskelu saa tutkimusten mukaan päänkin toimimaan rivakammin.

Kyllä tästä vielä hyvä tulee ja näillä mennään. Jatkossa pitää pitää vain huolta siitä, että niille etätyöpäiville ei siunaannu mitään tyhjänpäiväisiä palavereja, joihin pitäisi hinautua paikalle. Jatkan suunnittelua ja ehkä myös sitä itse tekemistäkin.